sunnuntai 18. elokuuta 2013

Elokuun tapaaminen- olkikassi

Kesä alkaa olla lopuillaan ja syksy tekee tuloaan. Koulut alkaneet ja kaikki kerhot ja kurssitkin alkavat pikkuhiljaa.
Kerhon syksyn tapaamiset alkoivat tänään ja Kati opetti meille olkikassin tekoa.

Jatkoin kotona askartelua ja tein teille ohjeet kuvien kera =)


Tee halutun kokoinen pohjan kaava ja leikkaa pohjapala pahvista.


Päällystä pohjapala vuoreksi valitulla kankaalla.
Käännä vuorikankaaseen kapea päärme liimaamalla.
leikkaa olkinauhasta pohjan ympärysmittaa muutaman millin pidempiä nauhanpätkiä viisi kappaletta.


Liimaa olkinauhan pätkät vuorikankaaseen.
Olkinauhan päällekkäin menevä osa menee vuorikankaan reunan yli.


Leikkaa vuorin reunat taisaiseksi olkinauhan reunaa myöden.
Toisessa päässä puolestaan menee vuorikangas hieman olkinauhoja pidemmälle.


Liimaa pohjan ympärille kassin reunapala.

Kassin sangat voi tehdä kahdella tavalla.
Jos sangat ujuttaa vuorin ja olkinauhan väliin, täytyy se ottaa jo huomioon olkinauhojen liimaamisvaiheessa vuorikankaaseen. Liimaa silloin ensimmäinen nauha vain varovasti, niin saat lopuksi ujutettua nauhat väliin ja liimattua reunan loppuun.

Helpompi keino (minun mielestäni) on liimata sangat kassin ulkopuolelle ja laittaa koristenauha vielä kassin ympäri peittämään nauhanpäät.